Viime viikot lastensuojelun etulinjassa ovat tuntuneet raskailta. Tunnistan kropassa ja mielessä melkoista väsymystä ja on ollut pakko pohtia, mistä väsymys johtuu.
Olen itse väsyksissä, mutta myös työyhteisön kantokyky on koetuksella. Uusia asiakkaita tulvii lastensuojeluilmoituksia vastaanottavaan perhepalvelutiimiin ja sieltä lastensuojeluun kiihtyvää vauhtia. Lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Vuonna 2012 498 ilmoitusta, vuonna 2014 787 ilmoitusta ja vuonna 2016 1162 ilmoitusta. Tänä vuonna ilmoitusten määrä nousee edelleen. Kiireellisiä sijoituksia on kunnassa tehty tänä vuonna toukokuun loppuun mennessä yhtä paljon kuin viime vuonna yhteensä.
Perhepalvelutiimi vastaa päivystyksestä, ilmoitusten vastaanottamisesta ja käsittelystä sekä palvelutarpeen arvioinneista. Lisäksi tiimin pitäisi tarjota tukea lapsille ja perheille matalalla kynnyksellä ilman lastensuojelun asiakkuutta. Kynnys vain ei pääse madaltumaan tämän asiakastulvan keskellä. Sosiaalihuoltolain mukainen muutos organisaatiossa on siirtänyt osan työstä pois lastensuojelusta, mutta se ei ole tuonut arjen työhön uusia käsiä.
Perhepalvelutiimin kollegat käyvät toiveikkaana esittelemässä lastensuojelua tarvitsevia lapsia ja perheitä lastensuojelutiimille keskiviikkoisin. Uusia asiakkaita ei ole viimeisissä tiimeissä enää tuntunut mahtuvan kenellekään. Tiimiin kokoontuu viikko viikolta väsyneempiä työntekijöitä. Osittain väsymyksessä voi olla kyse vuodenkierrostakin: juuri nyt, kouluvuoden päättyessä perheissä ollaan väsyneitä, tilanteet kriisiytyvät.
Kesä vihreydessään loistaa toimiston ulkopuolella pihapuissa, mutta asiakasperheissä kesä ei aina merkitse keventynyttä taakkaa, iloa ja vapautta. Päinvastoin, joissakin perheissä kouluun kiinnittyvän arkirytmin poistuminen aiheuttaa aukon arjen rakenteisiin ja lasten turvallisuuteen: jos vanhemmat ovat ison osan kesästä töissä eikä arkipäiviä ole mietitty lapsen kannalta, on turvaton alakoululainen tai masentunut teini vaarassa jäädä kesäviikoiksi aivan liian yksin.
Omat kesämietteet täyttyvät muistettavista, unohtuneista kiireellisisistä ja juoksevista asioista. Hoitamista ja reagointia odottavat asiat työntyvät mieleen, työpöydälle ja aamun varhaisiin hetkiin kun herään ennen herätyskellon soittoa työajatuksiin. Asioiden paljous alkaa helposti peittää näkyvistä sen, mitä minun pitikään täällä tehdä. Tuntuu kurjalta, että ajatukset eivät enää tahdo aina yltää asiakkaana oleviin lapsiin saakka. Ne yltävät vain tähän maksusitoumukseen, tuohon Kela-puheluun, siihen päätökseen, tähän kirjaukseen. Muistuttelen siksi taas itselleni, mitä minun pitikään täällä tehdä.
Oppia käytännön työssä jotain siitä, mikä lapsia ja nuoria auttaa.
Tehdä työtä lasten ja perheiden kanssa lähietäisyydeltä, heitä kohdaten ja tuntemaan oppien.
Testata, miten omaksumani lapsikäsitys pelittää arjen työssä. Ovatko lapsen turvallisuuden, toimijuuden ja lapsen myönteisen minäkuvan vahvistaminen sellaisia lastensuojelun ohjenuoria, joina olen niitä pitänyt?
Saada tuntumaa siihen, miten luottamusta luodaan niin vanhempiin kuin lapsiinkin haastavassa lastensuojelun kontekstissa, johon väistämättä sisältyy myös kontrollin ja vallan ulottuvuus.
Olen tehnyt kaikkea tuotakin. Mutta kevätkuukausien edetessä lastensuojelutyön raamit – tehtävien paljous ja rajattomuus ja jatkuva kiire, joka estää pysähtymisen ja ajattelemisen – ovat alkaneet kasautua painoksi harteille.
Olen aina vain vakuuttuneempi siitä, että tätä tehtävää – paneutuvaa, kohtaavaa ihmissuhdetyötä, jonka tavoitteena on lapsen hyvinvointia ja turvallisuutta tukeva muutos perheiden elämäntilanteessa – ei kukaan jaksa kovin kauaa tehdä yksin. Tueksi tarvitaan vankkoja tukirakenteita, yhteistä keskustelua, tukea työn fokusointiin, tehtäväkuvan rajaamista ja selkiyttämistä, yhdessä haltuunotettua teoriaa ja työotetta.
Väsyttävää vaativien asiakastilanteiden äärellä on se, että työn nykyiset raamit tekevät vaikeaksi pysähtyä ja ajatella. Kenen puoleen pitäisi kääntyä, jotta oikeus ja tila ajatella ja pysähtyä lastensuojelutyössä saataisiin takaisin? Saadaanko muutos aikaan? Näyttääkö lastensuojelu sotessa jo toisenlaiselta?
***
Väsymyksen hetkien lisäksi on jälleen ollut myös voimia antavia hetkiä.
Yhden nuoren sijoitus päättyi ja asiakkuudenkin voin pian päättää. Lämmin ja taitava sijaishuollon laitoksen työskentely tasoitti nuoren ja perheen tilanteen.
Alakoululainen piirteli kevään viimeisessä palaverissa taululle hymyilevän auringon ja kirjoitti kuvaan tekstin, jossa toivotti mukavaa kesää meille kaikille paikalla oleville aikuisille. Toivotus on hellyttävä. Minäkin haluan tehdä voitavani, että myös hänen kesästään tulee niin hyvä ja aurinkoinen kuin mahdollista.