Kesäviikkojen rauhaa

Kesä- ja heinäkuu tuntuvat rauhoittaneen menoa lastensuojelussa. Tai ainakin omalla kohdallani. Tai sitten on kyse siitä, että olen puolen vuoden aikana saanut jollain tavalla hahmotettua keitä asiakasperheeni ovat ja pystyn nyt paremmin erottamaan, missä perheissä tarvitaan työskentelyä juuri nyt ja missä ei.

Viime aikoina, kun rauhallisempaan työskentelyyn on ollut mahdollisuus, on sosiaalityöntekijän roolista  erityisesti suhteessa lasten vanhempiin aika ajoin tullut mieleen sana ystävyys tai kumppanuus. Eihän sosiaalityössä ole ihan tavallisesta ystävyydestä kysymys,  mutta jollain lailla ystävyyden pelisäännöt  sopivat lastensuojelun sosiaalityöhönkin silloin kun aikaa kohtaamiseen on.  Ystävyys alkaa hitaasti tutustuen ja tunnustellen. Tämä vaatii kohtaamisia.  Ymmärrys toisesta ihmisestä rakentuu pikkuhiljaa. Ystävä ei asetu yläpuolelle, ystävä ei käytä valtaa, uhkaile tai manipuloi. Ystävä pysyy rinnalla erilaisissa elämänvaiheissa ja epäonnistumisissakin. Ystävä ottaa puheeksi asioita tarvittaessa suoraan, mutta toisen tunteet huomioon ottaen. Ystävä sanoo myös, missä avun antamisen rajat tulevat vastaan, missä omat keinot eivät enää riitä ja milloin on syytä etsiä uusia keinoja vaikeuksien voittamiseksi.

Ystävyyteen kuuluu eläytyminen.  Miltä yksivuotiaan lapsen yksinhuoltajaäidistä tuntuu kun rattaat ovat rikki ja rahaa on vähän? Miten silloin käydään kaupassa? Miten lapsen kanssa lähdetään ulos? Rikkinäisiin rattaisiin on reagoitava nopeasti. Tietenkin ohjataan hakemaan tukia sieltä, missä niitä myönnetään, mutta joskus on paikallaan käyttää harkintaa ja auttaa nopeasti.

Rahattomuus ja siitä aiheutuvat arjen pulmat eivät useinkaan aiheuta lastensuojelun tarvetta suoraan, mutta kyllä ne vaikeuttavat ja kuormittavat elämää huomattavasti. Jos näitä arjen huolista kasautuvia pulmia on mahdollisuus lievittää,  on lastensuojelun sosiaalityöntekijällä usein hyvät perusteet myös taloudellisen helpotuksen tuomiseen perheen tilanteeseen.

Pulmien kirjo lastensuojelussa on kuitenkin aika laaja. Kaikki huolet eivät ole noin konkreettisia. Hyvin paljon lastensuojelun tarvetta aiheuttavat erilaiset ihmissuhteiden ongelmat.  Yksi usein kohdattavaksi tuleva ihmissuhdeongelma ovat eron jälkeen riitelemään jääneet vanhemmat. Kun entisten puolisoiden välillä on katkeruutta ja vihaa sekä taistelua rahasta ja lapsista, eivät lapset voi hyvin.  Lapset ovat hyvin tietoisia eronneiden vanhempiensa tunteista. Jos vanhempi kokee kroonista pettymystä ja katkeruutta toista vanhempaa kohtaan, tulee näistä vaikeista tunteista usein myös osa lapsen kuormaa.

Vain osa lastensuojelun ongelmista liittyy lasten laiminlyöntiin. Useimmiten laiminlyönti on vanhempien tekemien elämänvalintojen ei-aiottu seuraus.  Vanhemmilla on omat  elämään ja identiteettiin liittyvät kysymyksensä ratkottavana ja aina eivät vanhempien ratkaisut ole lasten kannalta hyviä. Jos esimerkiksi vanhemman saama huolenpito omilta vanhemmilta on ollut niukkaa ja arvostus on pitänyt ansaita, voi olla, että vanhempi suuntaa kaikki voimansa töihin ja työssä menestymiseen. Tällöin lasta ei ehdi juurikaan työkiireiltä ajatella.  Vanhemman huomion suuntautuessa työhön, voi lapsen elämässä ehtiä tapahtua paljonkin asioita ennenkuin kukaan havahtuu siihen, että kaikki ei ole hyvin.  Usein havahtuminen tulee vasta kun lapsi alkaa käyttäytyä vaikkapa koulussa ongelmallisesti.  Vastaavia toimimattomia ratkaisuja on tietysti muitakin. Työhön uppoutumisen lisäksi vanhempi  voi uppoutua pelailuun, juomiseen, shoppailuun tai lähes mihin vain.

Eteenpäin päästään monenlaisten pulmien kanssa jos vain luottamusta pääsee rakentumaan.  Usein avaimena lasten auttamiseen on vanhemman luottamuksen saavuttaminen. Viranomaisiin pettynyt vanhempi voi olla pitkään varauksellinen, mutta kun luottamusta vain sitkeästi rakennetaan, voi jää ennen pitkää murtua. Joidenkin kanssa luottamus syntyy nopeammin. Usein luottamusta lisää se, että työntekijä asettuu oikeasti kuuntelemaan myös vanhemman elämäntarinaa ja kokemuksia. Lasta ei kuitenkaan pidä jättää odottelemaan, että luottamusta vanhemman kanssa alkaa rakentua. Usein on jo varhain mietittävä, millainen apu ja tuki auttaisi lasta konkreettisesti ja nopeasti.

Lastensuojelun sosiaalityössä kohdattavaksi vyöryy laaja kirjo erilaisia ilmiöitä ja asioita.  Ilmiöiden kirjo saa välillä kysymään, miten kenelläkään voi olla kaikkea sitä osaamista, jota erilaisissa tilanteissa tarvittaisiin. On tiedettävä lapsen kehityksestä, perhesuhteista, monenlaisista sosiaalisista ongelmista kuten päihdeongelmista, lähisuhdeväkivallasta ja kaltoinkohtelusta. On tiedettävä ainakin jotain erilaisista lasten ja aikuisten mielenterveyteen liittyvistä ja muista terveysongelmista, on tunnettava sosiaalietuuksiin liittyviä asioita, tunnettava  palvelujärjestelmää ja sen toimintaa ja kyettävä toimimaan  erilaisissa monimutkaisissa tilanteissa  lapsia ja vanhempia kuullen ja kunnioittaen, luottamusta luoden ja lain ja hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti.  Aina kaikki ei mene niinkuin Strömsössä. Onneksi asiakkailta voi myös pyytää anteeksi. Tällaisenkin tilanteen olen jo saanut kokea.

Muutamia viikkoja sitten huhti-toukokuun ahdistavan kiireisinä viikkoina tuntui jo välillä ettei lastensuojelussa ole mitään järkeä –  asiakkaita ja ilmoituksia tulvii ja koko toimisto yrittää parhaansa mukaan vain kiireessä junailla eteenpäin kaikkein välttämättömimpiä asioita. Kesäviikkojen tuodessa hieman rauhaa tekemiseen, olen onneksi päässyt kokemaan myös, miltä sellainen työ tuntuu, jossa on aikaa pysähtyä oikeasti kohtaamaan ja ajattelemaan lasten ja perheiden tilanteita kokonaisuutena.  Lastensuojelun sosiaalityö voi tuntua ihan palkitsevaltakin silloin kun tällaiseen rauhallisempaan tekemiseen on aikaa.