Pienten tekojen politiikkaa

Yhdeksäs viikko. Alun uusien asioiden vyöry ja kalenterikaaos on hellittämässä. Työyhteisössä on turbulenssia koska toimipisteestä on löytynyt hometta ja tiloissa työskennelleet tiimit ovat joutuneet hajasijoitukseen. Uutta väistötilaa sisustetaan parhaillaan. Ylimääräiset häiriötekijät rassaavat, mutta huumori onneksi kukkii vielä kahvihuoneessa. Arki koostuu monenlaisista asioista.

Suunnistettuani sosiaalityöntekijänä nyt muutaman viikon, mietiskelen, mitä oikeastaan olen tehnyt ja onko se ollut oikeaa lastensuojelutyötä. Päätöstentekotilastoilla en pääse kehumaan. En voi kehua olevani myöskään mikään palvelujärjestelmäekspertti. Siihen, millaista yhteistyö on koulujen, lastenpsykiatrian, neuvolan tai vammaispalvelujen kanssa, perehdyn tilanne tilanteelta ja asiakas asiakkaalta. Olen yrittänyt kovasti oppia työssä ja työstä, mutta laki ja päätökset tai palveluihin ohjaaminen eivät ainakaan vielä ole olleet ykkösinä ohjaamassa tekemisiäni. Mielessäni on ollut muuta.

Kuvasin tässä eräänä iltana kokemuksiani ja pohdintojani arvostamalleni ystävälle ja työkaverille  aikaisemmista ympyröistä.  Kerroin, että olen miettinyt onko se, mitä teen oikeaa sosiaalityötä ja oikeaa suojelutyötä. Kuvasin arkisia tekemisiäni lähinnä jonkinlaiseksi ”pienten tekojen politiikaksi”.  Tämä on tarkoittanut ihan pienten havaintojen tekemistä ja ihan pienten arkisten asioiden pohtimista.  Mikä täällä koulussa ja luokassa on ehkä vaikeaa tälle lapselle niin että hän ei halua tehdä mitään? Millaisia asioita  sijoitetun lapsen vanhempi nostaa esiin puhuessaan lapsestaan palaverissa? Miltä se mahtaa hänestä tuntua?

Pieniä, ohikiitäviä tilanteita. Nuori pujottaa palaverissa varovasti käden vieressä istuvan vanhemman syliin. Vanhempi ei huomaa tätä ja jatkaa puhumista. Hän suuntaa puheensa muille paikalla oleville aikuisille, ei tule katsoneeksi nuoreen. Nuoren käsi vetäytyy pois ja asento muuttuu sisäänpäinkääntyneemmäksi. Palaveri jatkuu ja mietin oliko tämä tärkeää.  Kun otan havaintoni puheeksi nuoren kanssa myöhemmin, hän muistaa tilanteen. Hän tunnistaa, mistä puhun ja sanoo, että haluaisi osata kommunikoida vanhemman kanssa paremmin.  Perhetyölle on löytynyt ainakin yksi tärkeä fokus: miten nuori ja vanhempi kohtaavat toisensa, miten tunneyhteys voisi löytyä uudelleen ja vahvistua. Rajat ovat tärkeitä kasvatuksessa,  mutta muutakin tärkeää on. Oikein tunnistetuksi ja ymmärretyksi tuleminen.

Olen ottanut tavaksi kokeilla erilaisissa tapaamisissa, mitä seuraa jos sanon jossain välissä lapselle aina jotain hyvää ja vahvistavaa hänestä.

Kylläpä piirsit hienon kuvan.

Olitpa mukavasti mukana tässä keskustelussa.

Sinulla tuntuu olevan paljon kavereita ja sehän on tosi hieno juttu eikä ollenkaan itsestään selvää. Se kertoo, että sinulla täytyy olla aika  hyvät taidot kaverisuhteissa.

Ainakin siitä on seurannut sellaista, että seuraavassa tapaamisessa lapset ovat olleet mukana astetta kiinnostuneemmin. Kännykän suojassa ehkä, mutta kuulolla kuitenkin.

Pienten havaintojeni ja tekojeni kanssa olen kysellyt, mikä tässä on lastensuojelua.  Työkaveriltani sain tukea tälle pienten tekojen politiikalleni. Ei sosiaalityötä tarvitse punnita päätöksillä ja toimenpiteillä.  Suhteiden rakentaminen, lapsia ja perheitä lähelle meneminen, pienet havainnot ja niiden varovaiset tulkinnat, pienten tekojen tekeminen ja vaikutusten seuraaminen uteliain silmin ja korvin ovat yhtälailla suojelua ja sosiaalityötä.

Taidan uskoa häntä.

 

 

 

 

 

 

 

2 vastausta artikkeliin “Pienten tekojen politiikkaa”

  1. Mielenkiintoisia blogeja. Mutta eikö meillä ole tarkoitus parantaa lastensuojelun imagoa. Tämä alku ”Kolkyt viikot lastensuojelun arjessa” on kyllä kaikkea muuta kuin kannustava . Meillä on ollut myös onnistumisia ja meillä on todella hyviä taitavia työntekijöitä. Voimia ja työn iloa!

    1. Hei Riina,

      Millä lailla ajattelet tämän heikentävän lastensuojelun imagoa? t. Päivi

Vastaa käyttäjälle riina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *