Pieniä kaaria ja perimmäisiä kysymyksiä

Kirjoitin muutamia viikkoja sitten, että teen lastensuojelun sosiaalityöntekijänä vain ihan pieniä tekoja. Teot ovat olleet pieniä, koska isompiin ei ole ollut rahkeita. Asiakassuhteiden alkaessa, kun ei vielä tunne lapsia ja perheitä, ymmärrys riittää vain pieniin tekoihin. En vieläkään ymmärrä lasten ja perheiden elämää kuin vähäsen, mutta enemmän sentään kuin alussa.

Osalla asiakkaista näkyvissä on lyhyen matkan aikana jo pieniä muutoksen kaariakin. Pieniä, koska kolmessa kuukaudessa ei kovin suurista elämänmuutoksista voida haaveilla. Näitä muutoksen kaaria en ole itse saanut aikaan, mutta olen saanut olla yhtenä toimijana mukana joissakin pienissä, hyvissä kehityskuluissa. Ja onnellinen siitä.

Ekaluokkalaisen kivikkoisena alkanut koulupolku on tasoittunut. Uhmakkuus on vähentynyt, karkailu loppunut, jaksaminen lisääntynyt, itsetunto koululaisena vahvistunut. Lukukauden loppua ja seuraavaa luokkaa kohti mennään jo paljon toiveikkaampana. Mietin oliko tälle koululaiselle tärkeää se, että ympärille asettuneet työntekijät uskoivat häneen vaikeuksista huolimatta. Ei lähdetty liittämään lapseen erityisvaikeuksia, etsimään syitä kotioloista tai korostamaan huonovointisuutta. Huomattiin halu pärjätä siinä missä muutkin. Tuettiin sitä pienin keinoin koulussa ja kotona.

Perheenäidin epäluulo viranomaisia kohtaan on lievittynyt. Tälle äidille oli erityisen tärkeää, että hänen toimijuuttaan ja viisauttaan äitinä kunnioitettiin. Kun luottamusta alkoi rakentua, perhetyö saatiin käyntiin ja perheestä löytyi paljon vahvuuksia. Kuormitustekijöitä on edelleen ja tuki jatkuu. Mutta lapset voivat hyvin ja kesää odotetaan toiveikkain mielin.

Omaan huoneeseen, pelien äärelle lukkiutunut, koulua käymätön nuori on sijoituksen myötä herännyt eloon. Hän hakeutuu aikuisten seuraan, hymyä ja hyvää tuulta on tullut lisää. Hän ulkoilee, tekee kouluhommia, on rakentanut orastavaa ystävyyssuhdetta toiseen nuoreen laitoksessa. Vanhemmat ovat helpottuneita. Huoli on ollut kova. Lapsi saa vahvistavaa aikuisten tukea nyt sekä vanhemmiltaan että laitoksen ohjaajilta. Vanhemmat hyväksyvät sijoituksen. He haluavat apua ja ovat valmiita pohtimaan myös omaa toimintaansa, parisuhdetta, omaa vointia, vanhemmuutta.

Näiden tarinoiden lisäksi on toisia tarinoita, joista ei lyhyellä aikavälillä erota muutoksen kaaria. Sijaisvanhemman ja biologisten vanhempien väliset suhteet ovat lukossa vuodesta toiseen, lapsen hankalat käytösongelmat eivät lievity, eronneet vanhemmat eivät jaksa etsiä toisistaan hyvää vaikka tietävät että vihanpito vahingoittaa lapsia. Miten näihin lukkiutuneisiin tilanteisiin ja tarinoihin voisi avata muutoksen mahdollisuuksia?

Kokemukset ja tarinat saavat etsiytymään jälleen myös tiedon lähteille. Kaiken kattavaa vastausta en tule löytämään, mutta yritän kehitellä ymmärrystä lapsista, perheistä ja muutoksen mahdollisuuksista pieni pala kerrallaan. Eräässä viisaassa artikkelissa puhutaan ihmisen intentionaalisuudesta. Ihmisinä ollaan kaikki olentoja, jotka pyrkivät kohti jotain isompaa tai pienempää, itselle merkityksellistä päämäärää.

Mikä sinulle on tärkeää?  Yritän ensi viikolla pitää mielessä tämän peruskysymyksen kun tapaan lapsia ja vanhempia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *