Luja, reilu ja ystävällinen – suhdeperustaisen lastensuojelutyön laatusanat

Lastensuojelun sosiaalityössä julkinen hallintotehtävä yhdistyy suhdeperustaiseen työhön. Tämä on sosiaalityön erityisyys, joka erottaa sen useimmista muista psykososiaalista tukea tarjoavista julkisista palveluista. Viranomaisroolin ja ihmissuhdetyön yhteyttä on totuttu kuvaamaan käsitteillä kontrolli ja tuki. Joskus kontrolli on nähty pelkästään pahana, kontrollin Mustana Pekkana, joka jää lastensuojelun käteen.

Julkiseen hallintotehtävään perustuvan rajojen asettelun ja kontrollin mahdollisuus ei ole lastensuojelussa välttämätön paha, eikä paha lainkaan. Jos pelkkä tuki riittäisi kaikissa tilanteissa turvaamaan lapsen tilanteen, ei lastensuojelua tarvittaisi omana instituutionaan. Se ei kuitenkaan aina riitä. Kontrolliakin tarvitaan, mutta myös kontrollin käytön tulee aina olla lapsen turvallisuutta ja samalla koko perheen myönteistä muutosta tukevaa.

Mitä heikompi yhteys päätöksiä tekevällä viranomaisella – siis julkista valtaa käyttävällä sosiaalityöntekijällä – on tukea tarjoavaan, lapsia ja perheitä lähelle asettuvaan työskentelyyn, sitä huterammaksi käy asiakkaiden kokemus osallisuudesta omassa asiassaan. Etäältä päätöksiä tekevä virkamies-sosiaalityöntekijä tuntuu helposti kasvottoman vallan käyttäjältä. Rinnalle asettuvan ja tutuksi tulevan rinnallakulkija-sosiaalityöntekijän kanssa tällaista kokemusta ei rakennu. Vallankäyttäjän kanssa voi keskustella. Hän kuuntelee. Omiin asioihin voi vaikuttaa.    

Systeemisessä mallissa tavoitellaan sosiaalityön viranomaistyön ja ihmissuhdetyön ulottuvuuksien tiivistä yhdistämistä. Mallissa halutaan purkaa palvelujärjestelmään ajan myötä rakentunut tilaaja-tuottaja-ajattelu. Tällä tavoitteella on paitsi inhimillisiä, myös tuloksellisuuteen liittyviä perusteluja. Päätöksenteon ja tuen eriyttäminen johtaa monenlaisiin ongelmiin, ajanhukkaan, tietokatkoksiin, keskenään ristiriitaisiin näkemyksiin, vaikuttavuuden heikkenemiseen – ja kustannusten kasvuun.

STMn tuoreessa raportissa THLn asiantuntijat Eeva Nykänen ja Eeva Liukko käsittelevät sosiaalityötä julkisena hallintotehtävänä ja ottavat vahvasti kantaa sen puolesta, että viranomaistyö ja sosiaalityön rooli tuen tarjoajana pysyisivät yhdessä:  

”Julkisella hallintotehtävällä tarkoitetaan perustuslain 124 §:ssä laajaa hallinnollisten tehtävien kokonaisuutta, joka sisältää lakien toimeenpanoon, ihmisten oikeuksia, velvollisuuksia ja etuja koskevaan päätöksentekoon sekä julkisten palvelujen tuottamiseen liittyviä tehtäviä. Julkiseksi hallintotehtäväksi määrittyvä toiminta voi olla muodoltaan hallinnollista päätöksentekoa tai tosiasiallista hallintotoimintaa.”

Raportissa todetaan, ettei julkiseen hallintotehtävään kuuluvaa merkittävää julkisen vallan käyttöä voida antaa lainkaan julkisen hallinnon ulkopuolelle. Merkittävää julkisen vallan käyttöä on toiminta, jolla puututaan merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin. Ajatus tukee hyvin systeemisen lastensuojelun malliin kuuluva ajatusta viranomaistyön ja suhdetyön välttämättömästä, kiinteästä yhteydestä.  

Lastensuojelun kannalta tärkeä huomautus raportissa on, että ”myös varsinaisen asiaratkaisun tekemistä edeltävät valmistelutoimet ovat julkisen vallan käytön kannalta merkityksellisiä. Tätä perustelee valmistelutoimien ja päätöksenteon kiinteä yhteys”. Tällaista valmistelutyötä on esimerkiksi yksilötasolla toteutettava palvelutarpeen arviointi. Samanlaiseksi valmistelutyöksi voidaan ajatella kaikki lastensuojelun asiakasprosessiin kuuluva sosiaalityöntekijän työskentely lapsen ja perheen kanssa. Työskentelyn myötä rakentuu tietoa, joka on välttämätöntä, jotta päätöksenteko osuu oikein ja on oikea-aikaista.

Kun sosiaalialan tehtävärakenteita mietitään, on hyvä pitää mielessä, ettei sosiaalityössä voida suoraviivaisesti soveltaa terveydenhuollossa vallalla olevaa työnjakoa, jossa lääkäri päättää miten hoidetaan ja sairaanhoitaja hoitaa. Sosiaalityöntekijä ei voi muodostaa riittävää ymmärrystä lapsen ja perheen tilanteesta vastaanotolla. ”Sosiaalinen diagnoosi” ei rakennu vartin tai tunninkaan tapaamisissa. Lapsen suojeluntarpeen hahmottaminen perustuu lapsen ja häntä ympäröivien ihmisten ja heidän toimintatapojensa ja olosuhteidensa tuntemiselle ja ymmärtämiselle. Lapsen ja vanhempien toimintaan puolestaan vaikuttaa koko ajan lukematon määrä tekijöitä, ja ihmiset voivat myös muuttaa itse toimintaansa. Lapsen suojeluntarve on siten varsin monimutkainen työn kohde ja sen haltuun ottaminen vaatii työntekijältä dialogia lapsen ja läheisten kanssa, useampia kohtaamista eri kokoonpanoilla ja myös kahden kesken lapsen kanssa, yhteiseen prosessiin asettumista, rinnallakulkemista pidemmän ajan.

Viranomaistyön ja suhdeperustaisen työn yhdistäminen voi olla työntekijälle haasteellista. Tämä on tunnistettu myös tutkimuksessa. Eräässä tutkimuksessa tarkasteltiin, miten terapeuttinen, voimavarakeskeinen (suhdeperustainen) työskentelytapa soveltuu lastensuojeluun. Lastensuojelun sosiaalityöntekijän työtä suhdeperustaisessa viranomaistyössä tulisi tutkimuksen mukaan ohjata työskentelyn eli arvioinnin ja päätöksenteon läpinäkyvyys, tarpeen mukaan myös riittävä autoritatiivisuus eli kyky asettaa selkeitä lapsen edun mukaisia rajoja, yhteistoiminnallisuus ja asiakkaiden toimijuuden jatkuva ja tietoinen vahvistaminen eri keinoin. Tärkeänä ohjaavana arvona tällaisessa, suhdeperustaisessa viranomaistyössä on ajatus jaetusta ihmisyydestä ja inhimillisyydestä asiakastyötä ohjaavana arvona. Keskeistä osaamista on kyky säädellä omaa vuorovaikutusta ja tietoisuus omasta ja asiakkaan vuorovaikutuksesta pieniä sävyjä ja yksityiskohtia myöten.

Carolyn Oliver (2017) Strengths-Based Child Protection: Firm, Fair and Friendly.

Eeva Liukko & Eeva Nykänen (2019) Sosiaalityö julkisena hallintotehtävänä. STM. Raportteja ja muistioita 47/2019.





Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *